Waterfall – Visuaalisen analytiikan työkalut, osa 4

02.09.2016 Raportointi, Tiedon visualisointi

Blogisarjan neljännessä osassa pureudumme perinteiseen vesiputous eli waterfall visualisointiin (Mario chart, flying bricks chart, bridge chart, jne). Tiedän kyllä, että tämä on wanha juttu ja kaikkihan tämän tietää ja osaa, mutta uskon että kaikkia sen potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty ja kaikki eivät sitä osaa vielä käyttää. Tässä kirjoituksessa pyrin tuomaan esille uusia ideoita kyseisen visualisoinnin hyödyntämiseen ja soveltamiseen eri käyttötapauksissa.

Visualisoinnin perusperiaate on se, että kaaviossa on vasemmassa laidassa ns. alkuarvo ja oikeassa laidassa päätösarvo. Näiden välillä näkyy luvun muutokset (plussaa ja/tai miinusta) ”leijuvissa laatikoissa”. Käytännössä visualisointi kertoo siis tarinan siitä, miten päädytään tietystä arvosta toiseen. Perinteisesti visualisointi on ollut talousosastojen käytössä, mutta siitä on paljon hyötyä visualisoinnissa muillakin alueilla. Tyypillisiä tapauksia ovat esimerkiksi tuloslaskelma (alkuarvona liikevaihto ja päätösarvona tulos, näiden välillä eri kulut ja tuotot) tai jonkin kustannuslajin kehitys (alkuarvona kiinteät kustannukset vuonna 2012 ja päätösarvona tämä vuosi, näiden välillä muiden vuosien kiinteät kustannukset ja muutosprosentit/eurot).

Tuloslaskelma esimerkki alla:

waterfall

Mites tätä sitten luetaan?

  • Y-akselilla on arvo (k€ tässä tapauksessa)
  • X-akselilla tilisumma /-ryhmä (ylätaso)
  • Vasemmassa laidassa liikevaihto, oikeassa laidassa tulos, eli tulos on -291,8 k€
  • Palkkien päällä olevat luvut kertovat kumulatiivisen tuloksen, eli esimerkiksi henkilöstökulujen jälkeen tulos on 1 905,6 k€ ja kun liiketoiminnan muut kulut otetaan mukaan niin tippuu jo 1 033,8 k€

Visualisoinnissa Y-akselilla on aina arvo/muuttuja (rahaa, kappaleita, aikaa, jne) ja X-akselilla voi olla jokin luokittelu tai sitten aikasarja. Aikasarja voi olla vuotta, kuukautta tai kvartaalia, ja luokittelu tilisumma/-ryhmä, osasto, tuoteryhmä, maa tai vaikka prosessin vaihe. Väreillä, labeleilla ja viivoilla visualisoinnista saadaan vielä enemmän irti ja sen tarina avautuu helpommin katsojalleen. Riippuen mitä ollaan esittämässä, on erittäin hyödyllistä lisätä mukaan esimerkiksi muutosprosentti (erityisesti aikasarjoissa), kumulatiivinen arvo tai kyseisen osion/luokittelun arvo.

Alla esimerkki aikasarjasta:

waterfall

Visualisoinnissa Y-akselilla on liikevaihto ja X-akselilla kuukaudet. Visualisointi siis kertoo miten kyseisen vuoden liikevaihto on kuukausittain kehittynyt. Labelina palkeilla on sekä kumulatiivinen arvo (lihavoituna) ja kyseisen kuukauden muutos (suluissa).

Perinteisempi tapa esittää liikevaihdon kertymä voisi olla esimerkiksi palkkikaavio, viivakaavio tai histogrammi. Jos histogrammissa vielä väritetään erikseen kuukausittainen muutos, niin ollaan aika lähellä waterfall-kuviota. Kauneus on toki katsojan silmässä, mutta ainakin nämä silmät erottavat yllä olevasta kuvasta kuukausittaisten muutosten erot hieman helpommin, kuin mainituista perinteisistä vaihtoehdoista. No, otetaanpa seuraavaksi esimerkki, jossa waterfall-visualisointi pääsee paremmin oikeuksiinsa ja katsotaankin katteen kehitystä vastaavalla tavalla.

vesiputous

Ylläolevasta visualisoinnista näkee selvästi, mitkä kuukaudet ovat olleet tappiollisia ja missä kuukausissa ihan oikeesti vuoden katetta on tehty. Jos bisneksessä ei ole merkittävää kausivaihtelua olemassa, tämän visualisoinnin perusteella olisi hyvä selvittää mitä helmikuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa on tapahtunut. Ehkä olisi syytä myös selvittää, miksi syyskuussa on onnistuttu noin hyvin? Vai onkos tämä ihan normaalia kausivaihtelua nyt sitten?

Jatkan blogisarjan edellisistä osista tuttua katteen metsästystä, tosin niin että tällä kertaa johto pyysi minua lisäämään johdon työpöydälle (semmonen tosi siisti interaktiivinen dashboard ratkaisu kyseessä) yhden selkeän kuvaajan, miten kiinteät ICT-kustannukset ovat kehittyneet edellisen 12 kuukauden aikana.

Aloin jo tekemään perus viivagraafia, mutta sitten totesin, että miksikäpäs ei tehtäisi nyt sitten vesiputouskuvaajalla? Tulisiko siitä hyvä?

waterfall ict

Graafi kuvaa elokuu 2015 versus syyskuu 2016 kehitystä, prosenttiluku kertoo muutoksen edeltävään kuukauteen ja suluissa on kyseisen kuukauden kiinteät ICT-kustannukset. Makuasioita ehkä ainakin osittain, mutta ainakin minun pienen otantani perusteella, suurinosa piti tätä erittäin selkeänä tapana esittää asia.

Jaa tämä artikkeli