”Tavoitteena on innostaa tekoälyn pariin ” – Saimaan ammattikorkeakoulu, Microsoft ja Aureolis kouluttavat yhdessä tekoälyn osaajia

12.03.2019 Aureolis

Saimaan ammattikorkeakoulu on aloittanut tekoälyn osaajien koulutuksen yhteistyössä ohjelmistoyhtiö Microsoftin ja liiketoimintatiedon asiantuntijayritys Aureoliksen kanssa.

Taloushallinnon tekoälytaitajat -pilottikurssi käynnistyi Saimaan AMK:ssa maaliskuussa 2019. Kurssi toteutetaan verkossa Moodle-oppimisympäristössä.

”Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat tekoälyn mahdollisuuksiin ja hyödyntämiseen liiketoiminnassa. Microsoftin ja Aureoliksen asiantuntijat ovat mukana kurssin Moodle-alustalla, osallistuvat keskusteluihin ja sparraavat niin opiskelijoita kuin opettajaakin”, lehtori Marianne Viinikainen kertoo.

Aloite yhteisen opintojakson järjestämiseen tuli ammattikorkeakoululta. Yritykset lähtivät mukaan, sillä työelämä tarvitsee uusia tekoälyn osaajia.

”Haluamme panostaa siihen, että opiskelijat näkevät jo opiskeluaikana, millaista osaamista esimerkiksi data-analytiikan parissa työskentely vaatii”, ratkaisuasiantuntija Elena John Aureolikselta kertoo. Hän edustaa opintojaksolla Aureolista yhdessä johtavan BI-konsultin Hanna Pakan kanssa.

Microsoftilla Taloushallinnon tekoälytaitajat kytkeytyy osaksi laajempaa Suomen tulevaisuus NYT -hanketta. Hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää suomalaista tekoälyosaamista.

”Pilottikurssi voi antaa eväitä esimerkiksi opinnäytetyöhön tai työharjoitteluun. Tavoitteena on ennen kaikkea innostaa tekoälyn pariin”, projektipäällikkö Essi Marjamäki Microsoftilta kertoo.

 

tekoälyKuvassa vasemmalta Microsoftilta Essi Marjamäki, Aureoliksesta Elena John ja Hanna Pakka sekä Saimaan ammattikorkeakoululta Marianne Viinikainen.

Taloushallinnon tekoälytaitajat -pilottikurssin laajuus on kolme opintopistettä ja kesto kaksi kuukautta.

Kurssille osallistuu noin 30 opiskelijaa, joista valtaosa on laskentatoimeen suuntautuvia liiketalouden opiskelijoita. Lisäksi mukana on SAIMIAn ja LUT-yliopiston sekä taloushallinnon yritysten henkilökuntaa.

”Pilottikurssi painottuu laskentatoimeen, mutta tulevaisuuden tavoitteena on tarjota tekoälyn opintojaksoja kaikille Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoille”, Marianne Viinikainen kertoo.

Tekoälyn on arvioitu vaikuttavan jopa 60 prosenttiin nykyisistä ammateista, ja jopa 65 prosenttia nyt koulunsa aloittavista tulee tekemään töitä, joita ei ole vielä keksitty.

”On tärkeää, että opiskelijat pääsevät etulinjassa tutustumaan tekoälyyn ja siihen liittyviin teknologioihin.”

Teksti julkaistiin alun perin Saimaan ammattikorkeakoulun sivuilla.

Jaa tämä artikkeli