Aureolis on yhteisö – vuoden kouluttaja kiittää kollegoja

24.04.2020

Aureoliksessa on aina panostettu henkilöstön kouluttamiseen. Haluamme, että työntekijöillämme on ajantasaiset ja monipuoliset taidot, jotta asiakkaamme saavat käyttöönsä uusimpien teknologioiden ja menetelmien suomat mahdollisuudet. Lisäksi ajattelemme, että kehittymiseen kannustava ilmapiiri ja avoin vuorovaikutus ovat perusta motivoituneelle ja osaavalle asiakaspalvelulle.

Tärkeä osa koulutuspolkuamme on oma BI-akatemiamme, jossa tietyn alueen parhaat osaajamme jakavat kollegoille osaamistaan. Sisäiset koulutuksemme saavat paljon kiitosta erityisesti siksi, että kouluttaja tuntee hyvin liiketoiminta-alueen erityispiirteet ja osaa huomioida nämä koulutuksen sisällössä. Omaa koulutustarjontaamme täydennämme hankkimalla ulkoisia koulutuksia.

Keväisin palkitsemme henkilöstön tilinpäätöstapahtumassamme BI-akatemian vuoden kouluttajan. Tänä vuonna kunnia meni Data Engineer Juhani Salolle. Juhani piti koko henkilöstön Teams-kokouksessa kiitospuheen, jossa tiivistyy hienosti mitä haluamme olla: Aureolis on hitusen enemmän kuin työpaikka. Se on tekijöidensä näköinen yhteisö.

Tässä Juhanin kiitospuhe kokonaisuudessaan:

Arvon komiat, kollegat ja gurut

Minulle suotiin tilaisuus pitää lyhyt kiitospuhe. Koulutusvastaava Teemu viestitti eilen vetävänsä piuhat seinästä 5 minuutin kohdalla. Haaste vastaanotettu!

Vastoin parempaa ymmärrystäni minut palkittiin kouluttajana. Sanon vastoin parempaa ymmärrystä, koska oikeastaan minun kuuluisi kiittää kaikkia teitä. En tiedä, mikä siinä on, että hän, joka ei itse osaa, laitetaan kouluttamaan toisia. Haluaisin nyt korvata tämän tilaisuuden teille: mitä minä itse opin kouluttajana.

Asioista saa sen, mitä niihin laittaa. Siksi kannattaa miettiä, mitä on koulutukselta hakemassa. Minulle kouluttaminen on tilaisuus tarkkailla muiden tapaa työskennellä. Parhaaksi tullaan oppimalta muilta.

Hyvä koulutus palkitsee keskittymisestä. Palkitse koulutukseen keskittyneitä piilottamalla materiaaliin huumoria.

Kouluttaminen on oman työnkuvan luomista: kouluttajana saa päättää, mikä on olennaista ja mikä ei. Mutta ennen kaikkea saa oivaltaa, miksi jokin asia on olennainen ja mikä taas ei.

Kouluttaminen ja myyminen ovat molemmat yksinkertaistamista. Siksi kouluttaminen on hyvä johdanto itsensä, työtapojensa ja osaamisensa tuotteistamiseen.

Ainoa opetus, jonka koulutettava saa omakseen, on luottamus itseensä. Kun koulutettaville on pienellä haasteella herätelty onnistumisen tunne, on koulutus valmis. Koulutuksen merkitys on taata, että koulutettava uskaltaa omatoimisesti palata asian ääreen.

Sitä enemmän saa anteeksi, mitä vähemmän sitä pyytelee. Kun ei tiedä vastausta kysymykseen, kerrotaan siitä kiinnostuneella julkeudella. Kerrotaan kuinka mielenkiintoinen kysymys on, ja kuinka aikoo ottaa siitä selvän. Kouluttajana ei tarvitse osata kaikkea – riittää että osaa yhdistää haasteet ja niiden ratkaisijat. Onneksi kouluttajalla on luokkahuoneellinen ihmisiä apunaan. Kaikkien taitojen ei tarvitse henkilöytyä kouluttajaan.

Olen näkevinäni tässä jotain yleisempää Aureoliksesta. Aureolis on hitusen enemmän kuin työpaikka. Se on tekijöidensä näköinen yhteisö. En tohtisi käyttää teidän aikaanne henkilökohtaiseen hempeilyyn, mutta olen otettu. Olen otettu siitä tilasta, jonka olette rakentaneet. Tilasta oppia, erehtyä ja yrittää uudelleen.

Jaa tämä artikkeli