DATAN VISUALISOINTI TEHOSTAA TALOUDEN SEURANTAA

Pfizer – Uusi dashboard vähensi manuaalista työtä

Maailmanlaajuisen lääkeyritys Pfizerin Suomen taloustiimi halusi löytää ketterämmän tavan visualisoida myyntiraportointia. Aureoliksen toimittaman Power BI -ratkaisun myötä Pfizer sai nykyaikaisen ratkaisun, joka visualisoi myyntitietoa selkeästi sekä säästää aikaa ja vähentää manuaalista työtä.

Aiemmin kulutimme paljon aikaa talousesitysten rakentamiseen. Halusimme automatisoida ja yhtenäistää esityksiemme visuaalista ilmettä. Aureoliksen tuottamalla dashboard-ratkaisulla kykenemme lisäksi esitystilanteissa reagoimaan kysymyksiin sekä porautumaan tarvittaviin tietoihin”, kertoo Finance Business Partner Jaakko Virkkilä Pfizerilta.

Virkkilän mukaan uusi ratkaisu on heti käyttöönoton jälkeen saanut paljon positiivista palautetta. Pfizer on jo lyhyen käyttökokemuksen jälkeen saanut ratkaisun avulla aikasäästöjä ja selkeyttä talouden seurantaan.

Halusimme lähteä liikkeelle yhdestä rajatusta kokonaisuudesta. Olimme yllättyneitä, kuinka hyvän ratkaisun saimme vain kahdessa kuukaudessa. Opimme hankkeen aikana paljon uutta ja olemme tämän myötä havainneet myös muita mahdollisia kehityskohteita ja jatkohankkeita eri osa-alueilla”, Virkkilä toteaa.

Haluatko keskustella lisää aiheesta? Ota yhteyttä!

Jens Forsman